Sinotjaure - Kahveen kalastajat

Go to content

Sinotjaure

Reissut > Reissut
Sinotjaure

Vuonna 2001 teimme kalareissun Sinut jaurelle tai oikeastaan vain teimme leirin kyseisen järven rantaan johon vesitaso meidät pudotti.Taas kerran ylipaino yllätti emme mahtuneet kaikki samalla lennolla vaikka koneeseen olisi pitänyt mahtua kuusi henkilöä ja meitä oli vain viisi eli minä itse ,Esso,Paanu,Pekka ja Jari. Yksi joutui jäämään Kurravaaraan odottamaan, että pääsee myöhemmin kopterilla perille,Simo oli vapaaehtoinen jäämään.

Leirin pystytimme siihen rantaan johon vesitaso meidät toi,rannalla oli myös ilmeisesti poromiesten tekemä kota tai ainakin se muistutti kotaa. Kota oli tehty vanerista ja ei ulkoapäin näyttänyt pahalta,mutta sisältä olikin ihan toinen juttu,kota oli todella sikaisessa kunnossa,otimme ja siivosimme kodan ajattelimme säilyttää siellä ruokiamme ja siellä voisi pitää sadetta ja tehdä ruokaa jos kelit on huonot.Vaikka siivosimme kodan niin siitä huolimatta ristimme sen koleramajaksi. Kota ei ollut mikään suuri noin 5 neliömetriä.

Viihdyimme viikon Sinotjauren rannalla ja lähes joka päivä satoi vettä ja oli muutenkin todella epävakaiset kelit,onneksi sentään ei satanut lunta. Edellisellä viikolla oli alueella satanut 20 cm lunta ja oli ollut kova myrsky,tämän kertoi meille pari ruotsalaista jotka tapasimme alueella,he kertoivat etteivät olleet uskaltaneet poistua edes tarpeilleen teltasta,koska pelkäsivät että myrsky vie teltan mennessään joku toinen porukka oli tullut ulos teltoistaan samalla alueella ja myrsky oli vienyt teltat mennessään onneksi tuo porukka oli löytänyt poromiesten mökin ja pelastuneet sinne he kertoivat.

No siitä huolimatta me aloitimme kalastuksen alueella,kalastelimme aluksi vain jokia joita oli alueella useita voisi mainita esim.Bekke joki ja Itte joki,harjus oli kala jota saimme pääasiassa,suurimmat harjukset olivat noin kilon painoisia,keskikokokin oli suuri ja harjuksia oli helppo löytää ja ne ottivat myöskin iloisesti perhoon,perhoista voisi mainita pupat,nymfit,vesiperhosen ja päiväkorennon aikuisjäljitelmät ja taas kerran kuulapäiset perhot.

Emme juurikaan kalastelleet järveä jonka rannalla leirimme oli,kunnes eräänä aika tyynenä iltana kun ei edes satanut,huomasimme järvessä valtavasti tuikkeja ja järvestä nousi todella paljon lähes mustia pieniä vesiperhosia. Aloitimme heti kalastuksen ja yritimme askeistamme löytää perhoja jotka edes vähän muistuttaisivat kuoriutuvia vesiperhosia. Jonkun ajan kuluttua kun oppi että ei saa vastaiskussa olla niin hätäinen,niin saimme rantautettua ensinmäiset kalat jotka olivat siikoja,siikaa järvestä tuli paljon mutta ei mitään isompia tuntui että kaikki siiat olivat suunnilleen samankokoisia noin 300gr, järvestä nousi myöhemmin yksi kivan kokoinen rautu jonka sai Esso.

Porukan zerpa Pekkakin kokeili koneongella järvestä saada kalaa ja laittoi heittokohon ja sen perään pintaperhon,Pekka heitti koko komeuden järveen ja jäi odottamaan että tärppää. Kala ei käynyt Pekan pyydykseen,mutta kalalokki laskeutui pinturin viereen ja se ilmeisesti aikoi pistää perhon nokkaansa,kun alueella asustava kihu tämän huomasi se lensi ja ajoi lokin tiehensä,mutta epäonnekseen pintaperho tarttui sen räpylään,siinä oli Pekalla hommaa väsyttää ilmaan,aika nopeasti kihu tömähti alas järven rantaan ja päästiin irrottamaan koukku kihun räpylästä,joka taisi siinä tuumata että miltähän savustettu kihu maistuisi,päätettiin kuitenkin päästää kihu vapaaksi kun oli vielä eväitäkin jäljellä.
Tavattiin järvellä myös pari poromiestä jotka olivat poroaitoja korjailemassa ,kovin olivat uteliaita ja kyselivät kodasta että kenen se on,näyteltiin tyhmiä eikä muka tiedetty vaikka oltiin varmoja että kodan oikeat omistajat siinä kyselivät,ilmeisesti antoivat meidän käyttää kotaa sen takia että olimme sen siivonneet tai sitten säälistä,olivat muutenkin kovia kyselemään osasivat hyvin suomea. Toinen poromiehistä epäili että me olimme jotain professoreita tai jotain tohtoreita,en kyllä ymmärrä mistä hän semmoiseen johtopäätökseen oli tullut taisimme olla niin viisaan näköisiä, pirustako sen tietää.

Poromiehet pitivät leiriä lähellä meidän leiriämme,kovasti heitä myöskin kiinnosti että olimmeko ottaneet heidän tavaroitaa heidän poissa ollessaan , kuuluu vissiin kulttuuriin epäillä kanssaihmistä ties mistä, emme kuitenkaan ottaneet nokkiimme heidän puheistaan,enemmänkin nauratti. He poistuivat omaan leiriinsä ja omien sanojen mukaan aikoivat laskea verkkoja läheisen joen suvantoon.

Kalapaikkana Sinut jauren alue oli ihan hyvä , kalaa tuli paljon lähes yksinomaan harjusta , joet olivat helposti kalastettavia ilman kahluuvarusteita.Hyttysiä ja mäkäräisiä alueella riitti jopa kiusaksi asti,mutta pääsääntöisesti kylmät ja tuuliset kelit pitivät ne poissa mutta kun vähän tyventyi niin niitä oli ihan riittävästi.Maastot olivat soisia ja pusikkoisia , kulkemaan pääsi kuitenkin kun osasi kiertää pahimmat paikat.

Iiriksen Kahvin Kalastajat Kotisivu

Back to content