Tjålmejaure - Kahveen kalastajat

Go to content

Tjålmejaure

Reissut > Reissut
Tjålmejaure

Vuonna 2003 teimmekin sitten reissun johon lennettiin Suomen puolelta Kilpisjärveltä ja Polar lento oli meidät luvannut kuskata Ruotsin puolelle Tjålme järvelle. Reissuun lähti Esso,Pekka,Keimo ja Simo.

Kilpisjärvelle päästyämme oli Polar lennon vesitasot huollossa jotenka lähtö vähän viivästyi,he vuokrasivat meille myöskin armeijan jsp teltan. Koneiden huolto venyi sen verran että meille järjestettiin Helifliteltä kopteri kuljetus takaisin tulimme sitten vesitasoilla.

Järvelle päästyämme normaali rutiinin mukaan leiri ensiksi pystyyn järven rantaan,vuokrateltta vaikutti asialliselta siinä vaiheessa,keittelimme sen jälkeen sapuskat ja kahvit ja kahvi oli tietysti Iiriksen kahvia elikkä whiskyllä terästettyä.

Kalavehkeet kasaan ja eikun kalaan,leirimme viereen laski tunturista puro joka virtasi järvellekin jonkun verran tämä puron pää osoittautui antoisaksi kalapaikaksi. Taisi olla ensimäinen ilta kun Keimo tuli purolta 1,6 kiloisen harjuksen kanssa,muutenkin puron pää antoi koko viikon hyvän kokoista kalaa,ja lähes kaikki kalat tulivat perhokalastus välineillä.
Alueella oli myöskin jokia muuta niissä kalastamisesta ei tullut mitään koska vedet olivat ennätyksellisen alhaalla jotenka keskityimme kalastelemaan pelkästään järvissä.

Kalastelimme yhden päivän järvillä jotka olivat noin 3-4 km etäisyydellä leiristämme kalaa tuli järvistä paljon,yksi jopa vei perhon samainen kala kuitenkin haksahti myöhemmin koneonkeen ja osoittautui jänkäkoiraksi eli haueksi onneksi saatiin hyvä perho takaisin sen leukaperistä.
Alueella tapasimme paljon Suomalaisia kalamiehiä ja vaeltajia,yksi ystävällinen kanssa ihminen joka leiriytyi lähelle meidän telttaamme kavereidensa kanssa kertoi että kyllä alueella on myöskin järviä joissa on hyvä rautukanta tuntui kaveri muutenkin tuntevan Pohjois Ruotsin kalavesiä,saimme monta hyvää vinkkiä tulevaisuutta varten.

Eräänä kauniina päivänä päätimme lähteä etsimään josko löytäisimme rautua,noin 8 km päässä leiristämme oli 5-6 pikku järveä jotka olivat ihan Norjan rajan tuntumassa näyttivät paikalta jossa voisi olla rautua,eikun matkaa. Matkalla oli yksi tunturin ylitys,mutta maasto oli hyvä kävellä ylempänä joten päätimme mennä suorinta reittiä.
Päästyämme järville hajaannuimme kalastelimme joka järvestä mutta kalaa ei tuntunut löytyvän,kunnes ollessamme Esson kanssa suurimmalla järvistä, tuli Keimo juosten toiselta järveltä,epäilimme että jotain oli sattunut kun Keimo oli pistänyt oikein juoksuksi,mutta Keimo tuli vain hakemaan meitä sillä hän oli Zerpan kanssa löytänyt oikean rautupaikan josta tuli joka heitolla kala,emme Esson kanssa oikein jaksaneet uskoa,mutta kun pääsimme järven rantaan näimme valtavan rautuparven ruokailevan yhden karikon kupeessa ja ne pysyivät paikallaan ja etäisyyttä rannasta noin 5m. Paikka osoittautui lähes sen veroiseksi kuin Keimo sanoi rautuja tuli lähes joka heitolla,eivätkä ne häiriintyneet vaikka perhosiiman kuinka pahasti heitti parven keskelle.
Kalojen keskikoko vain oli aika pieni noin 30-35 cm.
Palasimme Esson kanssa järvistä suurimmalle ja lähdimme systemaattisesti kalastaen kiertämään järveä päästyämme järven tuulen puolen rantaan oli Essolla vähän isompi kala kiinni joka pääsi irti.
Paikka missä Esso kalan karkuutti oli pieni poukama noin 5 metriä leveä ja saman verran oli pituutta heitin poukamaan kuulapään ja annoin sen vähän vajota perhosiimaa oli ulkona vajaa vavan mitta,otin vähän siimaa sisään ja samassa oli kala kiinni. Esso siirtyi poukaman toiselle puolelle nostelimme poukamasta vuoronperään kymmenittäin rautuja joiden keskimitta oli 35-40 cm sen suurempia ei parvessa ollut otimme muutamia isompia savukaloiksi muut laitoimme takaisin järveen.
Emme olleet huomanneet kalastuksen tiimellyksessä että sankka sumu lähestyi ja emmekä kerinneet pois sumun alta,lähdimme kuitenkin leiriämme kohti pelkkä kartta apuna,hommassa kävi niin kuin yleensä käy kun eksytään eli lähdimme kiertämään ympyrää noin tunnin kävelyn jälkeen tulimme saman järven rantaan mistä lähdimme.

Onneksi Keimolta löytyi kompassi ja nyt otimme suunnan läheiseen kuruun josta pääsimme laaksoon jossa leirimme oli,tällä kertaa emme eksyneet ja onneksemme laaksossa ei ollut sumua laisinkaan ,kävimme paluu matkalla hakemassa ison kasan koivu halkoja jotka tarkkasilmäinen Zerpa ja Simo löysivät käydessään läheisellä joella kalastamassa.
Päästyämme takaisin leiriin totesimme että vuokra telttamme ei pitänyt alkuunsakaan vettä,myöhemmin totesimme että jopa aamukaste tuli katosta läpi,kastellen makuupussimme,päätimme että ostamme kimpassa oman Savotan korotetun jsp teltan ja niin teimmekin.

Kaiken kaikkiaan Tjålme järvi ja sen ympäristö antoi paljon kalaa 1,6 1,3 ja parikymmentä muuta yli kilon painoista harjusta ja useita satoja siitä pienempiä. Rautuakin tuli kappamääräisesti paljon,vaikkakin emme saaneet yhtään yli kiloista. Kelitkin olivat siedettävät ei paljon sadellut ja tuultakin sen verran että pysyi itikatkin piilossa .

Perhoista voisi mainita vesiperhosen pupat , päiväkorennon nymfit ja molempien aikuisjäljitelmät unohtamatta kuulapäitä.

Iiriksen Kahvin Kalastajat Kotisivu

Back to content